HYVÄ SYKSYN 2010 YLIOPPILASKOKELAS
Tähän tiedotteeseen on koottu keskeisimmät asiat, jotka koskevat ylioppilastutkintoon osallistumista. On tärkeää, että tutustut niihin huolellisesti. Saat tietoa lautakunnan määräyksistä ja ohjeista myös lautakunnan verkkosivuilta Internetistä. Sivujen osoite on www.ylioppilastutkinto.fi
Tutkinnon suorittaminen
Ylioppilastutkinto on suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana (ks. kuitenkin kohta ”Hylätyn kokeen uusiminen”). Tutkinnon suorittaminen katsotaan aloitetuksi, kun ilmoittaudut ensimmäisen kerran tutkintoon, pakolliseen tai ylimääräiseen kokeeseen. Tutkintoosi kuuluu vähintään neljä koetta, joista äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Voit valita kolme muuta tutkintosi pakollista koetta seuraavien neljän kokeen joukosta: toisen kotimaisen kielen koe, yksi vieraan kielen koe, matematiikan koe ja yksi reaaliaineessa järjestettävä koe. Tutkintosi pakollisiin kokeisiin tulee sisältyä vähintään yksi pitkän oppimäärän koe. Voit lisäksi sisällyttää tutkintoosi yhden tai useamman ylimääräisen kokeen. Tutkintokielet ovat suomi ja ruotsi. Sinun on suoritettava kaikki tutkintoosi sisältyvät kokeet samalla kielellä.
Sinulle annetaan ylioppilastutkintotodistus, kun olet hyväksytysti suorittanut neljä pakollista koetta ja myös saanut lukion päättötodistuksen tai todistuksen ammatillisen tutkinnon suorittamisesta.
Ilmoittautuminen
Kevään tutkintoon on ilmoittauduttava viimeistään marraskuun 23. päivänä ja syksyn tutkintoon viimeistään kesäkuun 5. päivänä. Jos olet osallistunut syksyn tutkinnon kokeisiin, lukio voi ottaa vastaan ilmoittautumisesi seuraavan kevään tutkintoon syksyn tutkintotulosten selvittyä. Tällöin tulee ilmoittautua rehtorin ilmoittamaan määräaikaan mennessä, viimeistään joulukuun 1. päivänä. Ilmoittautumishakemus jätetään lukion rehtorille kirjallisena lukion hyväksymää lomaketta käyttäen. Sinun tai valtuuttamasi henkilön on allekirjoitettava hakemus. Tarkista, että kaikki tietosi on merkitty lomakkeeseen oikein. Ilmoittautuminen
on sitova. Ilmoittautuessasi tekemiäsi valintoja, jotka koskevat aineyhdistelmää, kokeen pakollisuutta tai ylimääräisyyttä tai kokeen tasoa, et voi jälkikäteen muuttaa. Lautakunta voi hakemuksesta erityisen painavasta syystä hyväksyä muutoksen ilmoittautumiseen sisältyviin tietoihin, jos ilmoittautumisessa on todistettavasti tapahtunut virhe. Voit kirjallisesti peruuttaa rehtorin hyväksymän ilmoittautumisesi kevään tutkintoon viimeistään 23.11. (1.12., jos olet osallistunut syksyn tutkintoon) ja syksyn tutkintoon viimeistään 5.6. Määräajan päätyttyä tapahtuneen ilmoittautumisen lautakunta voi hyväksyä vain erityisen painavasta syystä.
Tutkintomaksut
Ilmoittautuessasi tutkintoon olet velvollinen maksamaan ylioppilastutkintoon liittyvät maksut, jotka koostuvat perusmaksusta ja kustakin kokeesta perittävästä maksusta. Jos sinulla ei ole osallistumisoikeutta tai jos lautakunta on hakemuksestasi mitätöinyt ilmoittautumisesi etkä ole osallistunut kielikokeen tai äidinkielen kokeen kumpaankaan kokeeseen, voit pyytää koekohtaisten tutkintomaksujen palauttamista. Pyyntö maksujen palauttamisesta on esitettävä lautakunnalle viimeistään sen vuoden loppuun mennessä, jonka aikana järjestetystä tutkinnosta on kyse. Ylioppilastutkintotodistuksen antaminen edellyttää, että olet suorittanut tutkintomaksut.
Hylätyn kokeen uusiminen
Hylätyn pakollisen kokeen saat uusia kaksi kertaa tätä tutkintokertaa välittömästi seuraavien kolmen tutkintokerran aikana. Jos siis tulet hylätyksi jossakin pakollisessa kokeessa syksyllä 2010, sinulla on oikeus uusia hylätty kokeesi kaksi kertaa kolmella seuraavalla tutkintokerralla, jotka ovat kevät 2011, syksy 2011 ja kevät 2012.
Hylättyä pakollista koetta uusiessasi voit halutessasi vaihtaa vaativamman tason kokeen lyhyempään oppimäärään perustuvaan kokeeseen. Tason vaihtaminen edellyttää kuitenkin, että tutkintosi pakollisiin kokeisiin sisältyy yksi pitkän oppimäärän koe. Jos määräaika kuluu umpeen tai et selviydy toisellakaan uusimiskerralla, sinun on suoritettava koko tutkinto uudelleen.
Kun olet ilmoittautunut neljään pakolliseen kokeeseen ja tullut hylätyksi jossakin niistä, voit osallistua tutkintoon vain hylätyn tai hyväksytyn kokeen uusijana, kunnes olet suorittanut tutkinnon. Voit täydentää tutkintoa uusilla aineilla vasta kun olet suorittanut ylioppilastutkinnon hyväksytysti.
Jos ylimääräinen kokeesi hylätään, tästä ei tule merkintää todistukseen. Tällaisen kokeen voit uusia kaksi kertaa ilman aikarajaa. Hylätyn ylimääräisen kokeen tasoa ei koetta uusittaessa voi vaihtaa. Voit kuitenkin suoritettuasi ylioppilastutkinnon hyväksytysti täydentää tutkintoa suorittamalla eri tason kokeen.
Hyväksytyn kokeen uusiminen
Ylioppilastutkinnon jokaisen hyväksytyn kokeen, sekä pakollisen että ylimääräisen, voit uusia yhden kerran.
Kokeen uusimisajankohdan voit valita itse. Mikäli olet ennen ylioppilastutkintotodistuksen saamista uusinut jonkin kokeen, todistukseen merkitään tästä kokeesta saatu parempi arvosana. Tutkintotodistuksen saamisen jälkeen uusitusta hyväksytystä kokeesta saat erillisen todistuksen. Myös kokeen, josta lautakunta on antanut arvosanan laudatur, saat halutessasi uusia.
Täydentäminen
Tutkinnon täydentäminen uusilla kokeilla on mahdollista sen jälkeen, kun olet suorittanut tutkinnon, muuten ajankohtaa ei ole rajoitettu. Voit valita aineita, jotka kuuluvat ylioppilastutkinnon ohjelmaan, vaikka niitä ei opetettaisikaan omassa lukiossasi. Tutkintoa voit täydentää myös jo suorittamasi oppiaineen eritasoisella kokeella. Jos kokeesi hylätään, voit uusia sen kaksi kertaa ilman aikarajaa. Täydentämällä suorittamistasi hyväksytyistä kokeista saat erillisen todistuksen.
Kompensaatio
Kompensaatiossa otetaan huomioon ylioppilastutkintotodistukseesi kuuluvien sekä pakollisten että ylimääräisten kokeiden arvosanat. Tutkintoa täydentämällä et voi kompensoida hylättyä koettasi.
Mikäli et saa jossakin pakollisessa kokeessa hyväksyttyä arvosanaa mutta tulet ylioppilaaksi kompensaation tietä, sinulla on hylätyn kokeen osalta oikeus kahteen uusimiskertaan ilman aikarajaa.
Ylioppilastutkinnon kielikokeen ja äidinkielen kokeen hyväksytyn arvosanan edellytyksenä on, että sinulla on suoritus kokeen molemmista, eri päivinä suoritettavista osista. Jos jompikumpi suoritus puuttuu, katsotaan kokonaissuoritus keskeytyneeksi, jolloin koko suorituksesi on hylätty. Näissä tapauksissa ei myöskään kompensaatio ole mahdollinen.
Tutkinnon uudelleen aloittaminen
Mikäli haluat tutkinnon suorittamisen ollessa vielä kesken aloittaa sen alusta, tähän on pyydettävä kirjallinen lupa lautakunnalta. Lautakunta voi sallia menettelyn, jos tutkinnon uudelleen aloittamiseen on esitetty erityisen painava syy.
Ilmoittautumisen mitätöiminen
Ilmoittautuminen on sitova. Jos olet ilmoittautunut ja sinulla on osallistumisoikeus, kokeesta pois jääminen tulkitaan käytetyksi yrityskerraksi. Lautakunta voi hakemuksesi perusteella mitätöidä ilmoittautumisen, jos kokeesta pois jäämiseen on erityisen painava, lautakunnan hyväksymä syy. Hakemukseen on liitettävä lääkärintodistus sairaudesta tai todistus esimerkiksi ulkomailla opiskelusta tai työskentelystä kokeiden aikana. Opiskelu tai työskentely kotimaassa tai pelkkä varusmiespalvelus ei riitä perusteeksi ilmoittautumisen mitätöintiin.
Ilmoittautuminen äidinkielen kokeeseen ja kielikokeeseen voidaan mitätöidä, jos olet pätevästä syystä estynyt osallistumasta saman tutkintokerran toiseen tai molempiin kokeen osiin.
Lääkärintodistukset, lukitodistukset, selvitykset vieraskielisyydestä ja muut puoltolauseet
Lautakunta on antanut erilliset määräykset lääkärintodistusten, lukitodistusten, vieraskielisyyttä koskevien selvitysten ja muiden puoltolauseiden ottamisesta huomioon ylioppilastutkinnossa. Saat niistä tietoa lukiostasi tai lautakunnan verkkosivuilta. Lausunnot ja hakemukset toimitetaan lautakunnalle sen edellyttämän aikataulun mukaisesti. Aikataulu käy selville lautakunnan antamista määräyksistä.
Tarkistusarvostelu
Opettajan tai rehtorin välityksellä saat halutessasi tietää suorituksesi arvostelua koskevat perusteet tulosten valmistuttua. Jos tästä huolimatta olet tyytymätön kokeen arvosteluun, voit hakea lautakunnalta tarkistusarvostelun toimittamista. Hakemus on jätettävä 14 päivän kuluessa siitä, kun sinulla on ollut tilaisuus saada arvostelun tulos tietoosi. Hakemus toimitetaan lukion rehtorille, joka toimittaa sen edelleen lautakuntaan. Maksukuitti tarkistusarvostelusta on samalla annettava rehtorille. Maksu palautetaan, jos arvosana tai pistemäärä tarkistusarvostelussa muuttuu.
Koesuorituksen näyttäminen lopullisen arvostelun jälkeen
Jos haluat tarkastella koesuoritustasi tai tilata siitä kopion, voit pyytää tätä lautakunnalta puolentoista vuoden kuluessa siitä, kun kyseinen tutkintokerta on saatu päätökseen. Kevään tutkinnon suorituksen voit saada lautakunnassa nähtäväksesi tai kopiona itsellesi aikaisintaan 20. kesäkuuta, syksyn tutkinnon suorituksen aikaisintaan 20. joulukuuta. Kopio on maksullinen.
Nimitietojen luovuttaminen
Sekä lautakunnalla että lukiolla on oikeus antaa ylioppilaiden nimet julkaistaviksi sen jälkeen, kun tietojen oikeellisuus on varmistettu. Jos et halua nimeäsi julkaistavaksi, sinun tulee esittää kirjallinen pyyntö asiasta hyvissä ajoin ennen tulosten valmistumista. Lautakunnan luovuttamassa julkaisulistassa mainitaan vain ne ylioppilaat, jotka ovat suorittaneet tutkintonsa loppuun kyseisen tutkintokerran aikana ja jotka myös saavat lukion päättötodistuksen. Jos sinulta puuttuu lukion kursseja tai jos olet suorittanut tutkinnon hyväksytysti jo joskus aiemmin mutta saat lukion päättötodistuksen vasta nyt, ei nimeäsi mainita listassa.
Todistusjäljennökset ja käännökset todistuksista
Jos alkuperäinen ylioppilastutkintotodistuksesi tai todistuksesi hyväksyttyjen kokeiden suorittamisesta on kadonnut, voit tilata lautakunnasta virallisen todistusjäljennöksen. Jäljennös on maksullinen, ja sen saa noin kuukauden kuluessa. Voit tilata todistuksista myös ruotsin- tai englanninkielisen käännöksen. Käännös on maksullinen, ja sen saa noin kuukauden kuluessa.
Ylioppilastutkintolautakunta