Äidinkielen otsikoiden huiput ja hudit

Äidinkielen otsikoiden huiput ja hudit

Ylioppilastutkinnossa äidinkielen kokeella on aina ollut ja on edelleen erityinen asema. Äidinkieli on ainoa jokaiselle tutkinnosta haaveilevalle pakollinen koe, jolla mitataan kokelaan kirjallista ilmaisua, kykyä tulkita ja ymmärtää erilaisia tekstejä sekä kypsyyttä. Ennen kuin reaalikoe otettiin mukaan tutkintoon vuonna 1921, oli äidinkielen tehtävien aiheet valittu uskonnon, historian, filosofian ja luonnontieteiden parista. Pitkään äidinkielen aineiden odotettiin olevan reaaliaineiden asiantuntemusta vaativia, pelkän otsikon ohjaamia laajahkoja esseitä. 1970-luvulle saakka hylätty arvosana äidinkielen kokeesta tarkoitti myös koko tutkinnon hylkäämistä. 1990-luvulla ytimekkäiden otsikkoaineiden rinnalle kehitettiin aineiston pohjalta kirjoitettava koe. Nyt äidinkielen koe koostuu tekstitaidon kokeesta ja esseestä, jotka kirjoitetaan eri päivinä.

Kypsyyttä mittaavassa kokeessa on aina ollut mukana nuorten aikuisten elämässä, ympäröivässä yhteiskunnassa ja Suomessa pinnalla olevia aiheita. Toisinaan tehtävänlaatijat ovat onnistuneet luomaan otsikon, jossa ajankohtaisuus ja ajattomuus lyövät kättä. Sellaisen parissa kypsyytensä kykenisi osoittamaan yhtä lailla 1930-luvun kuin 2010-luvun kokelaskin.

Mutta sitten on niitäkin otsikoita, jotka eivät enää vastaa lukion oppimäärän mukaisia sisältöjä, jotka eivät istu tämän päivän suomalaiseen arvomaailmaan tai joihin ajallinen etäisyys on tuonut hupaisan sävyn.

Alla on äidinkielen koekysymyksiä menneiltä vuosikymmeniltä.

Tieto on valtaa (1924)

Maistuisiko yksinomaan kasvisruoka? (1982)

Osaammeko rentoutua? (1961)

Ovatko tyttöjen urheilukilpailut suotavia? (1944)

Mitä videovuokraamo tarjoaa? (1989)

Mooses, Israelin sankari (1924)

Luonnonsuojelu, kulttuuri-ihmisen velvollisuus (1964)

Yhteydet kansain välillä helpottuvat – maapallo tuntuu pienenevän (1935)

Elävien kuvien hyöty ja varjopuolet (1927)

Lake Placid ja suomalaisten toiveet (1980)

Kesäisen niityn eloyhteisö (1977)

Tukka ja tyyli (1990)

Puutarhan viholliset ja taistelu niitä vastaan (1939)

Miten työssä viihtymistä voidaan parantaa? (1966)

Vastoinkäymisen kasvattava merkitys (1923)

Kasvatettavana hevonen (1990) 

 Televisio, ikkuna avaraan maailmaan (1974)

Tytöt ja pojat samoille liikuntatunneille? (1995)

Soveltuvatko keskiajan ritarien ihanteet nykyajan miehelle? (1935)

Isännän askel pellon höystää (1944)

Ansioäidin ongelmia (1967)

Kertokaa ristihämähäkin ruumiinrakenteesta ja elämästä (1927)

Uhkaako halpatuonti teollisuuttamme? (1979)

Katolinen taantumus 1500-luvulla (1919)

Bakteerit ihmisen ystävinä ja vihollisina (1931)

Onko nainen ”heikompi astia”? (1964)

Kiusalliset kompleksit (1978)

Koneen voittokulku (1930)

Uutispalvelun tehtävät yhteiskunnassa (1973)

Mitä tarvitsen ollakseni onnellinen (1933)

Huonommuudentunto ja pätemisen tarve (1967)

Maailma on miesten – kuinka kauan? (1979)

Millainen tulee tosisivistyneen olla? (1935)

 
Lisää äidinkielen otsikoita sekä muita ylioppilaskoetehtäviä on koottu Kansallisarkiston sivuille.