Ohjeita tietokoneen hankintaan

Elokuussa voimaan tuleva oppivelvollisuuslaki vaikuttaa lukion aloittavien opiskelijoiden ostoslistaan. Lain mukaan lukion on tarjottava oppivelvollisille opetuksen edellyttämät oppimateriaalit ja työvälineet, myös tietokone. Oppivelvollisuus koskee pääasiassa niitä opiskelijoita, jotka aloittavat lukion syksyllä 2021 suoraan perusopetuksen jälkeen. Ennen oman tietokoneen hankintaa uuden lukiolaisen kannattaa odottaa oman lukionsa ohjeita.

Lukioissa ja ylioppilastutkinnon kokeissa käytettävässä Ylioppilastutkintolautakunnan Abitti-koejärjestelmässä ei käytetä tietokoneen omia ohjelmia tai tiedostoja. Näin ollen Abitti tai ylioppilaskirjoitukset eivät aseta vaatimuksia tietokoneen ohjelmille tai käyttöjärjestelmälle. Koejärjestelmä ei myöskään tee tietokoneeseen muutoksia. Opintojaksojen kokeisiin ja kirjoituksiin voi tarvittaessa osallistua esimerkiksi lukion tai perheen vanhemmalla lainakoneella.

Tietokoneen laitteiston on oltava yhteensopiva Abitin kanssa. Osa laitteiden myyjistä on testannut yhteensopivuuden valmiiksi, mutta osaava tietokoneen ostaja voi tehdä testaamisen itsekin. Hankintavaiheessa kannattaa pyrkiä sopimaan avokaupasta, jotta kaupan voi tarvittaessa purkaa.

Lue lisää tietokoneen hankinnasta Abitti-koejärjestelmän ohjeista Abitti.fi-sivustolla.

Ylioppilastutkinnon kokeiden viralliset tekniset laitevaatimukset voit tarkistaa lautakunnan yleisten määräysten ja ohjeiden liitteenä olevista kokelaan tietokonetta koskevista ohjeista.