Matematiikan kokeet

Tänään kirjoitettiin ylioppilastutkinnon matematiikan kokeet. Yhteensä 10 029 kokelasta oli ilmoittautunut päivän kokeisiin. Näistä 4 188 kokelasta oli ilmoittautunut pitkän oppimäärän kokeeseen.

Pitkän matematiikan kokeen teknisessä toteutuksessa tehdyn virheen takia kokeen tehtävässä 9 vastauslaatikkoon ei voinut liittää kuvakaappausta eikä käyttää kaavaeditoria. Lautakunnan puhelinpäivystyksessä valvojille on vastattu, että kokeisiin tai järjestelmässä oleviin ohjelmiin liittyvissä ongelmatilanteissa kokelasta voi kehottaa tuottamaan vastauksensa parhaaksi katsomallaan tavalla. Asiasta on saanut kuuluttaa myös koesalissa. Lisäksi valvoja voi kertoa koetilaisuudessa, että kokeessa tai järjestelmässä ilmennyt ongelma voidaan ottaa huomioon arvostelussa.

Lisäksi lautakuntaan on tullut myös muutamia yhteydenottoja tilanteista, joissa kokelailla on ollut ongelmia heidän kirjoittaessaan n:ttä juurta kaavaeditorilla. Kyseistä merkintää syötettäessä kaavaeditorissa oleva kohta, johon juuren arvo kirjoitetaan, ei ole näkynyt aktiivisena, vaikka arvo on kuitenkin ollut syötettävissä. Tämä on voinut hämätä joitakin kokelaita.

Lautakunta pahoittelee kokeissa havaittuja teknisiä virheitä ja ottaa tarvittaessa asian huomioon arvostelussa.

Tekniset koejärjestelyt sujuivat pääsääntöisesti hyvin kaikissa lukioissa. Lautakunnan tekniseen tukeen tuli joitakin kymmeniä yhteydenottoja päivän aikana, mikä on normaali määrä tutkintopäivänä. Yhdessä lukiossa kokeen aloitus viivästyi noin 80 minuuttia palvelin- ja verkko-ongelmien takia. Iltapäivällä yhdessä lukiossa kokeen suoritus katkesi noin tunniksi sähköongelmien vuoksi. Lisäksi yhdessä lukiossa oli palohälytys. Lukion pelastussuunnitelmassa on ohjeistettu, miten ylioppilastutkinnon kokeiden aikana mahdollisesti sattuvaan vaaratilanteeseen varaudutaan. Vaaratilanteessa koe keskeytetään ja kokelaat ohjataan turvaan kokoontumispaikalle.

Syksyn ylioppilastutkinto alkaa –tiedote