Reaaliaineiden ensimmäinen koepäivä

Syksyn 2022 ylioppilastutkinto jatkui tänään reaaliaineiden ensimmäisellä koepäivällä (uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto). Yhteensä 19 022 kokelasta oli ilmoittautunut päivän kokeisiin. Eniten ilmoittautumisia, 4 917, on terveystiedon kokeeseen, vaikka sen ilmoittautumismäärät vuositasolla ovat pienessä laskussa.

Evankelis-luterilaisen uskonnon ilmoittautumismäärät ovat kasvussa: viidessä vuodessa ilmoittautumismäärät ovat yli kaksinkertaistuneet. Myös elämänkatsomustiedon ilmoittautumismäärissä on kasvava trendi. 

Kokeet ovat sujuneet pääosin rauhallisesti. Lautakunnan tekniseen tukeen on tullut joitakin kymmeniä yhteydenottoja, mikä on tavanomainen määrä tutkintopäivinä. Muutamassa lukiossa palvelinongelmat aiheuttivat noin 30 minuutin viivästyksen. Viivästykseen kulunut aika hyvitettiin kokelaille täysimääräisenä. 

Lautakunta ohjeistaa lukioita ottamaan mahdollisissa ongelmatilanteissa aina yhteyttä lautakuntaan ajantasaisten toimintaohjeiden saamiseksi. 

Syksyn tutkinto alkaa -lehdistötiedote