Villasukkia, nuorta rakkautta ja mahdottomia tehtäviä – lautakunnan kanslialaisten omissa tutkintomuistoissa soi nostalginen Suomi-pop
Kirjallisen ylioppilastutkinnon 170-vuotinen taival sai lautakunnan kanslialaiset nostalgiselle tuulelle. Muistot omista kirjoituksista ovat osin aikansa peili, mutta nykyisetkin kokelaat voivat varmasti tunnistaa ainakin kihelmöivän jännityksen ennen kokeita ja tulosten julkistamista, ”mahdottomien” tehtävien luomat tunteet ja taikauskoisenkin suhtautumisen juuri oikeanlaisiin eväisiin.
Valmistautuminen
”Valmistauduin ylioppilaskirjoituksiin kunnianhimoisesti ja perusteellisesti. Olin laatinut lukulomaa varten lukujärjestyksen, jota noudatin tunnollisesti. Kävin joka aamu lenkillä perheemme koiran kanssa ja viimeistään klo 9 olin keittiön pöydän ääressä nenä kiinni kirjassa. Pari tuntia matematiikkaa, sen jälkeen lounas; pari tuntia englantia, ruotsia tai ranskaa, välipala; seuraavaksi pari tuntia fysiikkaa tai kemiaa. Illalla kävin vielä uudestaan koiran kanssa lenkillä ja lueskelin täsmäannoksia biologian risteytyskurssista, antiikin historiasta ja yhteiskuntaopista.”
”Opettajat olivat tehneet parhaansa ’kisatunnelman’ luomiseksi. Meitä oli varoitettu esimerkiksi unilääkkeiden ottamisesta ennen koepäivää. Ajelin ensimmäisen päivän aamuna bussilla koululle. Bussissa huolestuin siitä, että olenko riittävän vakavissani, kun ei yhtään jännitä. Johan alkoi jännittää.”
”Kuuntelin opiskelun taustamusiikkina ahkerasti ainakin Queenia, Pink Floydia, Phil Collinsia, J. Karjalaista, Miljoonasadetta ja Kolmatta Naista.”
”Olin mennyt koko lukion läpi suhteellisen vähin ponnisteluin hyvään kokeita edeltävän illan luku-urakkaan luottaen. Ylioppilaskirjoituksiin kaivoin jostain kunnianhimoa, ja ehkä sisarusten kovat tuloksetkin motivoivat osaltaan – en halunnut jäädä muita huonommaksi. Tein tarkan lukujärjestyksen, joka kattoi koko lukuloman, ja noudatinkin sitä tarkasti. Erityisesti reaalikokeeseen luin paljon, muistaakseni noin puolet koko käyttämästäni ajasta. Tarinan opetus on se, että sain reaalista koko tutkintoni huonoimman arvosanan. Kokonaisuudessaan kirjoitukset menivät kuitenkin hyvin.”
Kokeet
”Matematiikan kokeessa minua saatteli vessaan oma matikanopettajani. Hän kysyi, miten koe etenee. Valittelin, että tietty tehtävä tuotti vaikeuksia enkä oikein pääse siinä eteenpäin. Silloin maisteri puhui sivu suunsa: ’Olenkin miettinyt, miten sen voi ratkaista teidän käytössänne olevilla välineillä.’ Selvä homma, ajattelin. Tähän tehtävään ei siis tarvinnut käyttää sen enempää aikaa vaan varmistella, että saisin muista täydet.”
”Kuljin kouluun junalla, ellei sitten ollut hyvä pyöräilysää. Ensimmäiseen kokeeseen lähtiessä ilmeisesti jännitti tai ajatus oli jo tiukasti pian odottavassa koesuorituksessa – hyppäsin vastakkaiseen suuntaan menevään junaan. Onneksi seuraava asema oli vain muutaman minuutin päässä ja ehdin ajoissa vielä seuraavallakin junalla. Äidin opetus siitä, että kannattaa olla mieluummin vähän ajoissa kuin myöhässä, kantoi tuossakin tilanteessa.”
”Olin panostanut reaalikokeessa erityisesti fysiikkaan ja kemiaan, mutta tehtävät olivatkin sillä tutkintokerralla tosi vaikeita. Sain tehtyä muistaakseni kolme molemmista ja jouduin niiden sekä biologian, historian ja yhteiskuntaopin tärppien lisäksi kehittelemään vastauksen myös yhteen uskonnon tai psykologian tehtävään. Illalla kuuntelin radiosta haudanvakavana silloisia ’Abitreenejä’ eli sensoreiden vastauksia abiturienttien kysymyksiin. Äiti erehtyi kysymään, että menikö se koe edes läpi, mihin hän sai vastaukseksi tulikivenkatkuisen sähähdyksen.
”Sali oli vähän vetoisa ja minulla oli villasukat varmuuden vuoksi mukana. Tullessamme saliin rehtori ja joku opettajista katsoivat villasukkia, sitten toisiaan ja nauroivat. Otti päähän aivan valtavasti.”
”Menin äidinkielen kokeeseen hakemaan varman ällän. Silloin äidinkielen koe muodostui kahdesta eri ainekirjoituksesta, jotka molemmat kirjoitin helpoista aiheista alle tunnissa. Puhtaaksikirjoittamisen jälkeen käytin loppuajan eväiden syömiseen, viheltelyyn ja peukaloiden pyörittelyyn. Sain kuin sainkin ällän, ehkä vähän rimaa hipoen, minkä olin kyllä tuolla soitellen sotaan -asenteella ansainnutkin. Kielten kokeistakin poistuin tasan klo 12. Ranskan kokeessa muistan ängenneeni kirjoitustehtävään väkisin jonkin erikoisen verbin taivutusmuodon, saattoi olla passé composé -muoto ”créées” créer (luoda) -verbistä. Kirjoitelman aihe ei ole jäänyt mieleen mutta tämä tärkeä yksityiskohta kyllä!”
”Särmässä jonossa suoritetut valvotut vessakäynnit jotenkin huvittivat, kun olin tottunut siihen, että vessassa voi käydä lupaa pyytämättä ihan omaan tahtiin. Lukion jälkeen armeijaan mennessä tuostakin kokemuksesta oli hyötyä.”
Eväät
”Marssin ylioppilaskokeisiin hyvin valmistautuneena mukanani äidin tekemät eväsleivät
ja teetä termospullossa. Suklaata oli myös eväänä ja ehkä jotain hedelmiäkin – nälkäkiukkua piti välttää jo silloin!”
”Minulla oli jokaisena koepäivänä eväänä levy Fazerin Taloussuklaata. Suklaan piti olla nimenomaan Taloussuklaata, muu ei käynyt. Pienimuotoinen taikausko tähän syntyi silloin.”
”Olin valmistautunut kokeisiin hyvin, joten menestyksen tiellä voisi olla enää väärin valitut eväät. Urheilin paljon nuorena, joten monen tunnin urakkaan piti varautua huolellisesti. Söin tietenkin aamulla jo reilun aamiaisen, mutta varsinaiselle evästarjottimelle äiti teki aina kunnon täytetyt ruisleivät. Sen lisäksi oli omena tai joku muu vähän sotkeva hedelmä. Jossain kokeissa taisi olla suklaatakin, mutta ei tietenkään joka kerta. Nuorena osasi vielä pysyä kohtuudessa siinäkin asiassa.”
Kapina
”Minua on jotenkin aina ärsyttänyt ylioppilaslakin sotilaallisuus. Siinä on kiiltävää lippaa, kokardia ja muuta. Hurjassa nuoruudessa kapinoin kääntämällä kokardin ylösalaisin. Kun tulin töihin YTL:ään, mietin, että pitäisikö se kääntää takaisin. Jäi kääntämättä. Tätä on keskiluokan kapina: näkymätöntä ja epäloogista.”
Romantiikka
”Lukulomalla kävin aina lounastauolla kurkkaamassa postilaatikkoon, ja melkein aina siellä odotti nippu kirjeitä kirjeenvaihtokavereilta, joita minulla oli tuolloin kymmenittäin eri puolilta maailmaa. Kaikkein eniten odotin kuitenkin yhden kivan pojan kirjeitä. Olimme vastikään tutustuneet ja hän oli armeijassa, joten kirjeenvaihto oli kiivasta ja kirjoituksiin lukeminen sujui kihelmöivän ihanissa tunnelmissa. Seurustelua kesti pitkälle syksyyn, mutta vähitellen opiskelijaelämän houkutukset saivat teekkarifuksin pään pyörälle. Erosimme kuitenkin kavereina ja moikkailimme Otaniemen poluilla törmätessämme.”