Syksyn ylioppilaskokeiden kenraaliharjoitus virittää lukioiden koejärjestelyt tutkintokuntoon
Abitti 2 -koejärjestelmä otetaan käyttöön ylioppilaskokeissa ensi syksynä. Lautakunta järjestää lukioiden kanssa valtakunnallisen kenraaliharjoituksen elo–syyskuussa. Harjoitus toteutetaan ylioppilaskokeiden järjestelyjä vastaavassa suljetussa tutkintoverkossa, ja se on lukioille tärkeä mahdollisuus varmistua uusien koejärjestelyjen toimivuudesta.
Lukio voi valita itselleen sopivan päivän ja ajan harjoituksen järjestämiseen elokuun puolivälistä alkaen. Lautakunta tarjoaa lukioiden avuksi tehostetun Abitti-tuen 2.–4. syyskuuta klo 9–15. Harjoituksen voi kuitenkin järjestää myös muuna päivänä. Silloin käytössä on tavanomainen tutkintokauden ulkopuolinen tekninen tuki.
Koe ja koejärjestelyt
Lukio käyttää harjoituksessa omaa koettaan, jonka se järjestäisi muutenkin. Harjoituskokeen kesto on lukion päätettävissä. Teknisten ongelmien havaitsemiseksi kokeen tulisi kuitenkin kestää mielellään vähintään tunnin, jotta palvelimet ovat käytössä riittävän pitkään. Kenraaliharjoituksen kokelasmäärän tulee vastata isohkon ylioppilaskokeen kokelasmäärää.
Kenraaliharjoitus toteutetaan ylioppilaskokeiden järjestelyjä vastaavassa suljetussa tutkintoverkossa. Verkko voi olla langaton, jos lukio käyttää langatonta tutkintoverkkoa myös ylioppilaskokeissa. Harjoituksessa käytetään syksyn ylioppilaskokeissa käytettäviä kokelassovellusten ja koetilan palvelimen versioita. Lautakunta julkaisee versionumerot viimeistään 14. elokuuta.
Lautakunta on juuri julkaissut päivitetyt palvelimen teknisen testauksen ohjeet ja katastrofiharjoituksen ohjeet. Lukion kannattaa tutustua ohjeisiin ja suorittaa niiden edellyttämät testit ennen kenraaliharjoitusta. Jos lukiolla on verrattain vähän kokemusta Abitti 2 -koejärjestelmän käytöstä, kannattaa testejä ja harjoittelua tehdä jo elokuussa, jotta ongelmatilanteita voidaan ratkaista ennen syksyn tutkintoa.
Tekniset ongelmat pyritään ratkaisemaan kokeen aikana
Lautakunta toivoo, että teknisistä ongelmista ilmoitetaan Abitti-tukeen välittömästi, jotta ongelma voidaan ratkaista koehetkessä ja kaikki tarvittavat lokitiedot saadaan talteen.
Muuta palautetta harjoituskokeesta voi antaa sähköpostitse osoitteeseen abitti@ylioppilastutkinto.fi.
Lue lisää
Abitti 2 – Ylioppilastutkinnon uusi koejärjestelmä
Abitti 2 -ohjeet (Abitti.fi)