Uudistuksen lainsäädäntö

Eduskunta hyväksyi joulukuussa 2024 lainsäädännön, jonka mukaan taito- ja taideaineissa järjestetään ylioppilaskokeet syksystä 2029 alkaen. 

Ylioppilastutkinnosta annetun lain (502/2019) 10 § mukaan ylioppilastutkintoa suorittavan kokelaan on suoritettava vähintään viisi koetta seuraavista ryhmistä: 

  1. äidinkieli ja kirjallisuus
  2. matematiikka
  3. toinen kotimainen kieli
  4. vieraat kielet
  5. reaaliaineet
  6. taito- ja taideaineet. 

Yhden kokeen tulee olla ryhmästä 1, kolme koetta eri ryhmistä 2–5 ja yksi koe ryhmistä 2–6. Lisäksi tutkintoon voi kuulua yksi tai useampi muu koe mistä tahansa ryhmistä 1–6. 

Uudistuksen yhteydessä ylioppilastutkinnon lainsäädäntöä muutettiin siten, että ylioppilastutkinnon kokeisiin voi jatkossa sisältyä myös valmistavia näyttöjä (L502/2019, 4 § 4 mom. 4 kohta). Valmistavat näytöt kytkeytyvät taito- ja taideaineiden kokeisiin. Ne toteutettaisiin ennen varsinaista koetta. Valmistava näyttö olisi siten erottamaton osa koetta: jos kokelas uusii varsinaisen kokeen, hänen tulee uusia myös siihen liittyvä valmistava näyttö. Kokelaan koesuoritus hylätään, jos hän ei osallistu valmistavaan näyttöön (14 §). 

Ylioppilastutkinnon taito- ja taideaineet määritellään lainsäädännössä kuvataiteeksi, liikunnaksi ja musiikiksi (Valtioneuvoston asetus ylioppilastutkinnosta 612/2019, 4 §, 4 mom.). 

Uudistuksen yhteydessä on päätetty, että kuvataiteen, liikunnan ja musiikin lukiodiplomit poistuvat lukiodiplomitarjonnasta lukio-opintonsa 1.8.2027 aloittavilta opiskelijoilta. Tämän vuoksi Opetushallitus on käynnistänyt kolmen uuden lukiodiplomin kehittämistyön. Lukioilla on mahdollisuus tarjota niitä opetussuunnitelmissaan 1.8.2027 alkaen.

Ylioppilastutkinnon johtamisesta, järjestämisestä ja toimeenpanosta vastaa riippumattomana asiantuntijaelimenä Ylioppilastutkintolautakunta (L502/2019, 2 § 1 mom. 4 kohta). Ylioppilastutkintolautakunta määrää tarkemmin kokeiden järjestämisestä ja siihen liittyvistä aikatauluista ja järjestelyistä (L502/2019, 4 §, 4 mom.).