Toinen reaaliaineiden koepäivä

Syksyn 2025 ylioppilastutkinto jatkui tänään reaaliaineiden kokeilla (uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto). Yhteensä 22297 kokelasta oli ilmoittautunut päivän kokeisiin. Eniten ilmoittautumisia on terveystiedon (6895) ja yhteiskuntaopin (6359) kokeisiin, joihin kumpaankin oli selvästi enemmän ilmoittautumisia kuin vuosi sitten.

Apollo- ja mieshahmot ylioppilaslakkeineen.
Kuva: Antti Heikkinen / Source.

Päivän kokeet ovat sujuneet rauhallisesti. Lautakunnan tekniseen tukeen on tullut vain vähän yhteydenottoja. Muutamassa lukiossa koe keskeytyi noin 15–45 minuutiksi teknisten ongelmien takia. Erilaisten virhetilanteiden yhteydessä koetilan palvelin käynnistetään usein uudelleen, paikallisen tutkintoverkon toiminta tarkistetaan ja varmistetaan tietojen tallentuminen myös koetilan varapalvelimelle, ennen kuin koetta päästään jatkamaan. Viivästykseen kulunut aika hyvitettiin kokelaille.  

Lautakunta ohjeistaa lukioita ottamaan mahdollisissa ongelmatilanteissa aina yhteyttä lautakuntaan ajantasaisten toimintaohjeiden saamiseksi.