Toisen kotimaisen kielen koepäivä

Syksyn 2026 ylioppilastutkinto jatkui tänään toisen kotimaisen kielen kokeilla. Kokeisiin oli ilmoittautunut yhteensä 9238 kokelasta, mikä on 312 enemmän kuin vuosi sitten. Näistä 7434 kokelasta oli ilmoittautunut ruotsin pitkän tai keskipitkän oppimäärän kokeeseen ja 1804 kokelasta vastaaviin suomen kielen kokeisiin.

Apollo-, mies- ja naishamot sekä kirjaimet Y, T ja L.
Kuva: Antti Heikkinen / Source.

Ruotsin kokeen on viime vuosina suorittanut reilu kolmannes suomenkielisistä lukioista valmistuneista ylioppilaista. Vastaavasti yli 80 prosenttia ruotsinkielisistä lukioista ylioppilaaksi valmistuneista on suorittanut suomen kielen kokeen.

Päivän kokeet ovat sujuneet rauhallisesti. Muutamassa lukiossa kokeen tekeminen keskeytyi noin 15–30 minuutiksi koetilan palvelimen ongelmien takia. Viivästyksiin kulunut aika hyvitettiin kokelaille. Erilaisten virhetilanteiden yhteydessä koetilassa oleva palvelin käynnistetään usein uudelleen, paikallisen tutkintoverkon toiminta tarkistetaan ja varmistetaan tietojen tallentuminen koetilassa oleville palvelimille ennen kuin koetta päästään jatkamaan. 

Lautakunta ohjeistaa lukioita ottamaan mahdollisissa ongelmatilanteissa aina yhteyttä lautakuntaan ajantasaisten toimintaohjeiden saamiseksi. 

Syksyn tutkinto alkaa -lehdistötiedote